Osaksi kommenttilaatikon kommettejen ansiosta päätin vähentää hiilihydraattien saantia huomattavasti. Olen päättänyt lopettaa leivän, riisin, pastan ym. syönnin lähes kokonaan kuukaudeksi ennen vanhoja. Jos en tällä keinolla laihdu, niin en laihdu kyllä millään :D.
Päivä on mennyt oikeastaan tässä suhteessa ihan hyvin. No ihan kaikkia hiilareita en saa ruokavaliosta pois millään. Tarvitsen toisinaan sen pillimehun ja omenan. Enkä kyllä haluakaan. Hedelmien syöntiä en todellakaan lopeta. Sen sijaan lisään niitä.
Olen kuitenkin jättänyt tänään väliin esim. leivän ja riisin. Perunoitakin on ollut tarjolla.
Tälläkin päivällä on toki ollut ruoan suhteen ongelmansa. Sain esimerkiksi selville, että kalapuikoissa on ison hiilarimäärän lisäksi naurettavan paljon kaloreita! Mulla on oikeastaan ihan sika paha mieli, koska söin niitä tyhmänä 2 ja luulin, ettei se ole mitään. Uskokaa pois, kyllä se on. En aio laittaa sitä tähän, koska linkissä antamani kalorilaskuri antoi kyllä ihan väärät lukemat. Kuvassa oli ensinnäkin paljon isompi kalapuikko, kun normaali ja painokin oli yhdeltä muka jotain 120g. Joo kuulostaa selittelyltä ja ehkä onkin sitä :D. No virheistä oppii. Huomenna joudun sitten taas kituuttamaan pienellä kalorimäärällä. Haluan ruokavaa´an vai miksi sitä kutsutaankaan. Joku haluaa varmaan ostaa sen minulle:D?
Ei hitto mulla 0n niin paha mieli tästä! En pysty kirjoittamaankaan kunnolla, minkä varmaan huomaa. Oon niin vittumaisella tuulella nyt.
EDIT// Löysin toisesta lähteestä, että kalapuikossa on kaloreita vain 50 per kappale. Arvatkaa vaan kumpaa paatunut itsellensä valehtelija uskoo?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Kaikki mitkä ovat leivitettyjä, kuten kalapuikot, ovat todella rasvaisia ruokia. Hiilihydraattien lopettaminen todella tehoaa, muttei ole pysyvää. Se on vain keino saada hetkellisesti painoa alas tarvittaessa. Tsemppiä ja syökää silti terveellisesti! Liikunta on kaiken ao, sen saa syödä, minkä kuluttaakin. Olipa se sitten vaikka suklaata.
Valion ravintoainelaskurin mukaan yhdessä kalapuikossa on 69 kcal. Voit varmasti myös laskea sen pakkauksen ravintosisällön avulla jos pakkauksesta löytyy myös kappalemäärä ja pakkauksen paino. (www.valio.fi/ravintoainelaskuri)
Melina: kiitos paljon neuvoista!
Ninni: Kiitos. Etsinkin googlen avulla tuota valion hommaa mutten löytänyt. Weird... Luojan kiitos, että kalorimäärät oli kuitenkin noin vähäisiä. Äiti oli tehnyt ruoan ja pakkaus oli roskiksessa. En viitsinyt alkaa sitä kaivelemaan ;D. Oon vaan niin tottunut tohon omaan kalorilaskuriini joka on toiminut uskollisena apurina jo vuosia. Katsastan ton antamasi vinkin. Ehkä se tosiaan on parempi.
Suosittelisin että söisit vain kolme ateriaa päivässä. Aamupalan, lounaan ja päivällisen. Ja kunnon kokoiset ateriat!. Ja jos illalla on nälkä, syö vaikka hedelmiä. Suomessa käsketään puputtamaan välipaloja yms. 5-7 ateriaa on jo liikaa! Ei mikään ihme että täällä ihmiset lihovat. Esim. Etelä-Euroopassa ja Aasiassa syödään vain kolme ateriaa, eikä kaloreita lasketa. Siksi naiset siellä ovat hoikempia ja terveempiä ;-). Muutenkin on mukavampi elää, kun elämä ei pyöri ruoan ympärillä! Japanilaiset ja välimeren kansat syövät terveellisesti! :-)
Lähetä kommentti