Kirjoittelen tätä blogia koulussa ruokatunnilla, joten aikaa ei ole tuhottomasti. Haluan nyt nopeasti jakaa kanssanne vinkkejä, jotka ainakin minulla ovat toimineet. Nämä eivät perustu minkäänlaisiin tieteellisiin tutkimuksiin, joten niihin ei myöskään pidä suhtautua niin.
-Tärkein kaikista vinkeistä ja varmaankin kaikille laihduttajille täysin ilmiselvä juttu on vesi. Sen lisäksi, että vesi täyttää, sen myös sanotaan nopeuttavan aineenvaihduntaa. Puhumattakaan hyödyistä, jotka eivät mitenkään liity laihduttamiseen: kirkas iho, kiiltävät hiukset ym. Muistakaa siis juoda runsaasti vettä. Itse koitan pitää vesipulloa mukana esim. kaupungilla.
-Pidä verensokeri tasaisena syömällä monta pientä annosta päivässä. Tämä kuulostaa itsestäänselvältä, mutta sitä ei aina tule noudatettua. Sen sijaan kun viimein päästään ruokakaapille, nälka on jo niin valtava, että ahmitaan. Pahimmassa tapauksessa tämä johtaa oksenteluun, jota en kuitenkaan ole itse kokenut.
-Lakkaa kynnet, nypi kulmat tai tee jotain muuta vähän aikaa vievää. Mielihalut tulevat nopeasti, mutta onneksi ne myös häviävät samalla nopeudella. Pidä itsesi kiireisenä näinä aikoina!
-n.Kolmen päivän tehokkaan laihduttamisen jälkeen näläntunteen pitäisi huomattavasti vähentyä ja samalla siihen liittyvät oireet häviävät suureksi osaksi (päänsärky, ummetus ym.). Jaksa siis nämä kolme päivää, niin saatat huomata jopa nauttivasi laihdutuksesta
-Hyötyliikunta, hyötyliikunta, hyötyliikunta! Kävele portaat, pyöräile kouluun. Suurin osa päivittäisestä kalorien poltosta ei tapahdu varsinaisella hikiliikunnalla.
-Purkka toimii minulla väliaikaisena mielihalujen harhauttajan. Pidän purkkaa aina mukana. Lisäksi se minimisoi laihdutuksen mukana tulevaa hengityksen pahaa hajua.
Ikävä kyllä nyt tuli kiirus, joten vinkit jäivät tähän. Amyllä on varmasti omat vinkkinsä jaettavana, ehkä kuulet niitä myöhemmin.
Ps. kirjoitahan kommentti. Se auttaisi meitä aloittelevina bloggaajina suuresti :)
<3 May
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Onko teillä vinkkejä laihdutuksen suhteen?
-May
Hei!
Kirjoittelin omaan blogiini kokemuksesta viisastuneena omia vinkkejä laihdutukseen, mitkä mua on auttanut ainakin nyt tässä projektissa eteenpäin.
moi. en oo koskaan kuullu lahdutuksen mukana tulevasta pahasta hengityksestä! tapahtuuko niin siis oikeesti? en oo kyl itellä huomannu, mut täytyypä nyt vähän tarkkailla. aika kammottava seikka, jos noin on:<
k, Joskus nuorempana surffailin paljon rankoissakin sivustoissa ja pahanhajuinen hengitys mainitaan useasti. Myös itsälläni hengitys alkaa haiskatamaan (en tosin tiedä huomaavatko muut) ja suuhun tulee paha maku. Ehkä olet niitä, joilla tätä piirrettä ei esiinny :)
-May
Pahanhajuinen hengitys tulee ainakin paaston aikana tai laihdutuksissa, joissa noudatetaan joitain äärimmäisen tiukkaa diettiä tai siis syödään todella vähän jolloin elimistö on ikäänkuin jonkinlaisella paastolla. En ole kyllä koskaan kuullut, että ns. tavallisella/terveellisellä laihduttamisella esiintyisi em. ongelmaa. Mutta voin olla väärässäkin ja tokikin on yksilökohtaisia eroja.
Myy: Saatat toki olla aivan oikeassa! Itse nimittäin olen käynyt läpi paastot ja rankat laihikset, joissa tuo hengitysongelma aina ilmenee. Ehkä olen sen takia yhdistänyt sen laihdutukseen yleensäkin. Tottapuhuen en ole edes huomannut tuota piirrettä tällä kierroksella. Kiitos huomiosta!
(Ps:en ole kirjautuneena sisään, eikä kommenttilaatikon kautta kirjautuminen ole minulta ikinä onnistunut. Olen siis kuitenkin toinen tämän sivun pitäjistä :D)
Lähetä kommentti